Tom Fäldt

Kuvassa Tom ulkoilemassa
Tom Fäldt

44, insinööri, Kela

Talous ei toimi erillään luonnosta. Järkeviä päätöksiä luontoa kunnioittaen.



Ostimme vaimon kanssa noin 100-vuotiaan omakotitalon Kelasta viitisen vuotta sitten. Vähän väliä saa olla jotain huoltamassa tai korjaamassa, mutta käsillä tekeminen on hyvää vastapainoa varsinaisiin työtehtäviini. Olemme viihtyneet täällä hyvin enkä osaisi enää kuvitella itseäni asumassa kerrostalossa. Vuosien varrella on tullut kokeiltua erilaisia asuinmuotoja ja sijainteja, aina Etelä Euroopan suurkaupungin metelistä maaseudun rauhaan. Siuntio tuntui heti kodilta.

Kunnan asiat ovat alkaneet kiinnostamaan koko ajan enemmän. Haluaisin päästä antamaan oman panokseni kunnan päätöksentekoon. Luon mielipiteen asioista yleensä nopeasti, mutta olen myös tottunut hakemaan faktoja asiantuntijoilta tai muista lähteistä päätösten tueksi.